"We change our hair when something traumatic happens to us, and obviously I've been through a lot of shit" - Carly Aquilino, Girl Code
Monessa asiassa tyyliään voi muuttaa nopeastikin, mutta hiukset ovat vähän mutkikas juttu. Ne kasvavat pitkäksi hitaasti. Värjäys voi epäonnistua. Hiukset voivat mennä peruuttamattoman huonoon kuntoon.
Olen itse kärsinyt lukuisia hiuskriisejä ja ne ovat olleet aina itsestäni johtuvia.
Olin pienenä polkkatukkainen pellavapää, aivan tavallinen suomalainen pikkudaami, siis. Teini-ikään mennessä hiukset olivat vähän tummenneet. Värjäsin ne ekan kerran yläasteella, olikohan se ruskeaksi, vai punaiseksi. Myöhemmin vaalensin taas, minkä kuontaloni kesti varsin urhoollisesti. Värjäyskertoja ei kai ollut alla vielä niin montaa. Lukioaikana siirryin taas tummaan tukkaan, oli se milloin musta, milloin punaisen eri sävyissä, milloin ruskea. Tähän aikaan hiukseni olivat vielä hyvässä kunnossa ja paksut.
Olen kuitenkin kahdesti (vai kolmesti?) päätynyt blondaamaan hiukseni sen jälkeen. Virheitä kaikki. Tai ehkä ei olisi ollut silloin, jos esimerkiksi edellisellä kerralla (viime kevättalvi) olisin jättänyt värjäämisen siihen, kun sain loihdittua hiuksiini vihdoin ja viimein hyvän ja luonnollisen vaalean sävyn. Sitten yhtenä iltapäivänä tuli kyllästyminen ja bang - seuraavana päivänä kävelin tulipunaisessa tukassa. Tulos oli vaurioituneen tukan takia epätasainen ja päädyin pakkoratkaisuna leikkaamaan hiukset todella lyhyiksi ja värjäämään lähes mustiksi.
Päätös vaalentaa hiukset jälleen alkutalvesta saattoi vaikuttaa itsetuhoiselta teolta, mutta päätin tehdä sen silti, kaipasin blondeja kutreja. Muutama viikko sitten aloin kuitenkin kyllästyä kellertävään, keinotekoiseen väriin sekä myös ennennäkemättömän tummaan juurikasvuun. Ekaksi meinasin tarttua taas johonkin super extremely ultimate platinum -väripaukkaukseen, mutta ajatus puistatti. Ei enää niitä myrkkyjä päähän. Lisäksi koska oma tukkani vaikuttaa tummuneen todella paljon (en ole nähnyt luonnollista väriäni vuoteen, mutta lapsuuden pellavapää taitaa kyllä olla forever gone), tuntui järkevältä vaihtaa luonnonvaaleaan.
Tuloksesta tuli vähän tummempi, kuin väripurkin kyljessä, mutta ainakin se sointuu nyt paremmin ihoni väriin. Periaatteessa minun ei ehkä tarvitsisi värjätä tukkaa enää ollenkaan, tämä on luultavasti nyt todella lähellä sitä omaa au naturel sävyäni. Riittääköhän kärsivällisyys? Olen hädin tuskin vuotta viihtynyt täysin samassa värissä.
Hiushistoriani on värikäs, kaikkea on kokeiltu, paitsi shokkivärejä. Vaikka oli minulla kerran sellainen muutaman pesun kestävä pastellipinkki. Olen muuttanut hiuksiani kokeilunhalusta, mutta usein myös epävarmojen fiilisten varassa, jotenkin symbolisena, mutta myös epätoivoisena tekona. Tiedättehän kun jotkut uskovat elämänlaatunsa kohentuvat hetkessä ja itsevarmuutensa nousevan aivan uusiin sfääreihin, jos vain saa pudotettua sen viisi tai kymmenen kiloa? Minulla on valitettavasti tuostakin kokemusta, mutta samanlaisia harhaluuloja olen liittänyt myös hiuksiini. Blondes have more fun? No jaa, eipä se kyllä hiusten väriin liity mitenkään.
Nyt hiukseni ovat siis luonnollisen sävyiset, vaaleanruskeat. Puolipitkät, ylikasvaneet ja epätasaiset, vaalentaminen on katkonut tukkaani sieltä sun täältä. Siispä suuntaan tänään päivällä kampaajalle ja napsaisen skarpin polkkatukan. Mulla on aika raskaat ja helposti takkuuntuvat hiukset ja lisäksi olen melko lyhyt, joten lyhyet hiusmallit ovat aina sopineet mulle paremmin kuin pitkät. Lisäksi polkkatukka nyt on mielestäni aina ollut yksi seksikkäimmistä hiusmalleista naisilla. Yritän sitten kuitenkin olla pettymättä, jos en kampaamokäynnin jälkeen näytäkään tismalleen samalta kuin Karlie Kloss polkkatukassaan... :)