All about my hair TAG tupsahti eteeni Helmi's Beauty blogia lukiessa ja päätin toteuttaa tämän myös itse. Hiukset, hiukset ja hiukset - lähellä sydäntä ja päässä jopa jo vähän liikaa. Seuraavaksi kysymysten pariin tukkakuvan saattelemana!
![]()
1. Milloin muutit hiusmalliasi ensimmäisen kerran?
Radikaalisti muutin hiusmallia ensimmäisen kerran ala-yläasteen vaihteessa, jolloin pitkät hiukset lähtivät ja tilalle tuli superlyhyt, juuri ja juuri ponnarille yltyvä malli. Sen jälkeen alkoikin armoton hiusten takaisin kasvattaminen, jonka jälkeen pituudesta on pihistetty kerran tai kaksi - hyvin vähän.
2. Milloin värjäsit tai raidoitit hiuksiasi ensimmäisen kerran?
Tätä en tarkalleen edes muista, todella nuorena kuitenkin. Raitoja aluksi, sitten halusin alta mustaksi ja sen jälkeen alkoikin varmaan koko pään värjäysruljanssi. On ollut kirkkaan punaista, lähellä blondia, vaaleaa ja suklaanruskeaa ja lopuksi musta, jossa olen pitäytynyt jo useamman vuoden. En osaa enää olla ilman mustia hiuksia!
3. Hiustuote, jota ilman et voisi elää?
Ehdottomasti hyvä ja pitävä hiuslakka! Sekä tangle teezer.
4. Hiustuote, jonka ostoa kadut?
Sellaisia ei tähän hätään tule mieleen, tykkään kokeilla erilaisia ja uusia tuotteita hiuksiini. Tosin, sitä kadun, että hetken päähän pistoksessa kipaisin kauppaan ostamaan värinpoiston ja vetäisin kaiken kerralla päähäni. Mustaan väriin seurauksena oli vetyperoksidiblodi tyveen ja loppuhiuksiin palaneen keltainen, oranssihtava ja kertakaikkiaan kamala väri! Itku tuli.
5. Millaisiksi haluaisit värjätä hiuksesi?
Olen todella paljon miettinyt liukuvärjäystä, se on todella monella hyvin onnistunut. Tähän tilanteeseen liukuvärjäys on vain liian suuri prosessi ja pelkään, että lopputulos ei miellyttäisi kuitenkaan.
6. Minkä hiustenhoitotuotteen haluaisit hankkia?
Hmm, luulen, että tähänkään en saa vastattua mitään, kaikkea löytyy jo. Tai ehkä suoristussuihkeen kokeiluun!
7. Hiustuote, joka ei toiminut hiuksillasi?
Aika monet kuivashampoot. Ei vaan sovi, tulee entistä likaisempi ja inhottavampi tunne hiuksiin. Marraskuun LivBoxissa tullut Batisten kuivashampoo tosin on toiminut todella pienissä määrin hyvin!
8. Mitä mieltä olet hiustenpidennyksistä?
Hyvin laitettuna hiustenpidennykset ovat kauniit ja näyttävät. Joidenkin hiustenpidennykset taas selkeästi huutavat olevansa nimenomaan pidennyksiä, erottuvat omista hiuksista todella selkeästi ja näyttävät lähinnä tökeröiltä. Myös liian pitkät ovat mielestäni hölmön näköiset. Luonnolliset, hyvin laitetut ja sävyyn sopivat siis kivat!
9. Hiustenhoitosääntö, jota hyvin harvoin noudatat?
Olen todella laiska käyttämään hoitoainetta joka pesukerralla. Helpottaisi omaa elämääni kummasti, jos sen viitsisin joka kerta tehdä, mutta kun ei. Tämä mitta takkuuntuu superhelposti ja on hyvin hankala selvittää. Olenkin ostanut suihkutettavaa hoitoainetta ja yrittänyt opetella suihkuttelemaan latvoihin edes sitä, jotta hiukset eivät näyttäisi tuulenpesältä.
10. Käytätkö vitamiineja hiustesi kunnon parantamiseen? Ovatko en auttaneet?
En käytä, enkä ole koskaan käyttänyt. En oikeastaan edes usko siihen, että joillakin kapseleilla saadaan hiukset kasvamaan nopeammin ja vahvempina.
11. Kuka on hiusidolisi?
Hiusidolia en osaa nimetä, en hirveästi edes seuraa tällaisia juttuja. Rihannalla näkee tosin usein kivoja ja erilaisia hiustyylejä, ihailen hänen rohkeuttaan uskaltaa kokeilla uutta ja erilaista.
Jos tuntuu, että haluat höpöttää hiuksistasi, haastan Sinut! :)