Mä täytän viikon päästä kolmekymmentä. 30. 3 0. Ja ainoo kriisi, mikä mulla asiaan liittyen on, koskee mun tukkaa. Mun kauheaa kuivaa kaksi- ja kolmehaaraista huonokuntoista ja tylsän väristä reuhkaa. Kyllähän tän ikäisellä naisella pitäis jo olla vakiokampaaja ja kuontalo kuosissa. Vaan eipä oo ei. Mulla ei oo koskaan ollut luottokampaajaa sitten voikkaalaisen Hellevin, jolla kävin lapsuudestani aina wanhojen kampaukseen saakka. Sen jälkeen olen kyllä kurittanut hiuksiani väreillä, blondauksilla ja - krhm - permanentilla.. Olen myös yrittänyt etsiä sellaista luottokampaajaa, josta kaikki naiset aina puhuvat, mutta erittäin köyhin tuloksin.
Jyväskylässä vuosia sitten kävin ensin alakerrassani olleella ulkomaalaisella miehellä, joka leikkasi tukkani sellaisella raivolla, että toinen korvakoru katosi. Koska lysti kesti kymmenen minuuttia ja maksoi ehkä 15 euroa, menin uudestaankin. Sen jälkeen siirryin kalliiseen salonkiin, jossa kokeilin pariakin eri kampaajasetää. Toisen kädet tärisivät niin kovasti, että pelkäsin paitsi korvakorujeni, niin myös korvieni puolesta. Joka kerta kuitenkin tuolista noustessa oli vähän pettynyt fiilis, enkä tuohon maailman aikaan uskaltanut mitään asiasta sanoa. Helsinkiin muutettuani olen käynyt ehkä kerran parturissa. Jep. Kerran seitsemässä vuodessa. Säälittävää. Tukkaani on kyllä leikelty mm. Indonesiassa ja Vietnamissa - turha kai sanoa, ettei lopputulos edelleenkään ihan kauheasti miellyttänyt, mutta eipä se hintakaan päätä huimannut. Ja olenpa mä löytänyt itsenikin vessasta peilin edestä sakset kourassa, tooooosi hyvä idea Hanna hei.
Jaakko ehdotti, että varaisin syntymäpäivälleni kampaajan. Hän maksaa. Ihana ajatus, mutta mistä pirusta sen ajan varaisin. Ajattelin luottaa sosiaalisen median mahtiin ja kysyä apua kaikkitietäviltä ystäviltäni. Ja apuahan tuli. Nyt pitäisi sitten enää valita niistä viidestätoista maailman parhaasta ja ihanimmasta kampaajasta se juuri minulle oikea. En tiedä menikö homma itse asiassa just vähän vaikeammaksi. Ehkä vaan suljen silmät ja törkkään sormella kommenttiketjuun.