Kampaajahistoriani on lyhyt mutta värikäs.
Meni vuosia, että en käynyt kampaajalla ollenkaan.
Epätoivoisimpina opiskeluaikoina leikkasin hiukseni itse pikkukylppärissäni käsipeilin avulla.
"No, tuliks suora?" kysyin tukkatarkastajaksi nakitetulta kaverilta tai poikaystävältä, joka sitten seivasi tilanteen keittiösaksilla parhaansa mukaan.
Ensimmäinen kampaajareissu vessavuosien jälkeen hävetti. Silloin ainoastaan nimen perusteella valitsemani paikan kampaajatyttö katseli kaksihaaraisiani epäuskoisena:
"Niin siis milloin sä sanoitkaan, että nää on leikattu viimeks?"
Hiusasioihin tartuin tosissani vasta päivätyöt aloitettuani, silloinkin räikeästi freestailaten.
Tukkani olen leikkauttanut mitä sekalaisimmissa olosuhteissa: matkoilla, hiustenleikkuubileissä ja kerran newyorkilaisessa salongissa, jonka henkilökunta ei suostunut saksimaan kutrejani lyhyeksi, koska oikeilla naisilla on pitkät.
Seikkailunhaluni on koitunut myös kohtalokseni: kerran kampaaja veti vahingossa puoli päätäni kaljuksi. Tukka kasvoi kesän hiuspannan alla.
Sitten tapasin Loven.
Love oli kokoleopardiin pukeutunut, sähäkkä afroamerikkalaisnainen, jonka sanastossa ei sweetietä säästelty.
Loven kampaamossa soi aina 1960-luvun motown. Toipa hän rytmin myös hiustenhuoltooni: jos skippasin tukanleikkuukerran, sain siitä muistutuksen. Love tiesi tasan tarkkaan, millaisena hiukseni halusin, leikkurin pituuksia myöden. Välillemme muodostui sanaton yhteys, joka ei katkennut silloinkaan, kun Love otti muutaman tanssiaskeleen tukanleikkuun lomassa.
Eräänä päivänä palasin suosikkikampaamooni. Jotain oli muuttunut. Love is gone, kertoi kampaamon uusi omistaja.
Ja kas kummaa, niin kävi myös yksiavioiselle kampaajarakkaudelleni.
Viimeisin tukkaekskursioni tapahtui Berliinissä. Siellä istahdin pokkana turkkilaisparturin penkille maahanmuuttajamiesten sekaan. Edes ikkunan "tukanleikkuuta miehille ja lapsille" -kyltti ei minua estänyt. Hiusteni lisäksi myös naamani pestiin. Kotimatkalla korjailin käsipeilillä poskille valahtaneita ripsareita.
Nyt etsin taas, tällä kertaa Helsingistä.
Ja tässä voit auttaa sinä, tukkatietoinen Lily-nainen:
Suosittele hiustenleikkaajaa, omaa tai vaikka itseäsi, jolle kannattaa varppina varata aika!
Plussaa huumorintajusta, hyvästä tukanleikkuu-soundtrackistä ja tietty kohtuullisesta hintatasosta.
Ylikasvanut irokeesipolkka kaipaisi taas vähän lovea.