Niinhän siinä sitten kävi, että hiustenlähtöni toinen kierros on ollut sen verran voimakas, että viime perjantaina päätin käydä pätkäsemässä 15 haperointa senttiä latvasta pois.
Päätös ei ollut helppo ja vieläkin vähän harmittaa, mutta kun jostain kumman syystä tämä raskauden ja imetyksen jälkeinen hiustenlähtö ei nyt tällä kertaa ottanut laantuakseen muutamassakaan kuukaudessa, en nähnyt enää toista vaihtoehtoa.
Pienestä tottumisvaikeuksista huolimatta voin kuitenkin kertoa, että ratkaisu on ollut..
..mitä parhain ja terapeuttisin.
Kun näin ne ohuet ja kuivat latvat siellä kampaamon lattialla tajusinkin, miten paljon ne olivat pelkällä olemassaolollaan alentaneet mielialaani. Murehdin hiuksiani ja niiden kuntoa oikeasti joka ikinen päivä viime viikkoina. Vähitellen hiusteni huonovointisuus tarttui myös ajatuksiini, ja jokainen päivä viime aikoina onkin ollut huono-hius-vielä-huonompi-mieli-päiviä. Itselleni kun hiukset ovat jotenkin niin suuri osa persoonaani, naiseuttani.
Ja kyllähän nämä siltikin aika pitkiksi jäivät.
Halusin meinaan, ettei muutos olisi aivan liian suuri, ja että pystyisin vielä hyvin laittamaan hiukseni kiinni ja tekemään niihin erilaisia kiharakampauksia. En myöskään halunnut, että niitä kerrostetaan voimakkaasti, vaan pituus leikattiin hyvin tasaiseksi. Latvoja rikottiin vähän vain pienen elon aikaansaamiseksi. Hiusten etuosa pätkäistiin kuitenkin reilusti lyhyemmäksi, sillä niiltä kohdin hiustenoheneminen on ollut kaikkein voimakkainta.
Tässä vielä kuvaa hiuksistani laittamattomina tältä aamulta:
Kuvassa tulee hyvin esille juuri tuo etuosan lyhyempi leikkaus, joka toimii aika kivasti ihan näinkin - vai mitä mieltä olette?
Ja kyllähän ne aika nopeasti taas pitemmiksi kasvavat nyt, kun pienempikin kuvausassistenttini joutuu etsimään käsiinsä jotain uutta revittävää.
Tervetuloa parempi mieli, kevät, kesä ja festarit (etenkin Provinssirock, jossa esiintyy M.I.A ja jonne ajattelin hilpaista _ilman_lapsia_). Festarifiilistelyäni löytyy enemmän Pinterest-kansiostani täältä.