Joulu alkaa taas tehdä tuloaan ja eilen ensimmäistä kertaa koko suhteeni aikana kerroin Jussille mitä haluan lahjaksi: kampaajalle lahjakortin. Viimeisimmästä kampaajakerrasta tulee kohta kolme vuotta täyteen, joten ehkä olisi aika mennä. Syy siihen miksi en käy kampaajilla on ihan se etten ole vielä kertaakaa saanut sellaisia hiuksia mitä olisin halunnut ja siten olen tyytynyt omiin värjäilyihin eikä se muutaman sentin leikkaaminen kovin vaikeaa ole. Miksi sitten nyt uskaltaudun ja ihan tahtomalla tahdon kampaajalle? Hakusessa on se tummanviolettisävy (ollut tosin jo varmaan puolivuotta) ja sitä ei markettiväreillä saa sekä myös lyhyehkömpää hiusta olen mietiskellyt sillä tää nykynen alkaa olee semitylsä - hiukset on lähes aina kiinni joten pitkästä letistä ei edes sen takia ole iloa. Sekä haluan antaa Jussin vakiokampaajalle mahdollisuuden luoda uskon koko touhuun. Heh, mä olen ihan liian kriittinen kaikkeen.
Rakas mieheni ei oikein vain ole vielä lämmennyt lyhyelle tukalle ja kaveritkaan ei leikkuuta kannata, kun kerta olen tätä pituutta niin pitkään kasvatellut. Mutta. Hiukset ei katoo mihinkää ja aina ne kasvaa takaste, joten miksi sitä ei saisi aina sillon tällöin repästä. Pelkäänpä vain, että näyttäisin entistä junnummalta polkkatukalla, joten ihan jo senkin takia arveluttaa. Oi miksi asioista täytyy aina tehdä niin vaikeita ja mun tapauksessa vielä pähkäillä niin kauan? Noh, tässä on vielä onneks muutama kuukausi aikaa koittaa pähkäillä.
