Jotenkin siinä synnytyksen/sairaalanjälkeisessä henkisessä suossa oli helppo unohtaa myös tarkastella peilikuvaansa mitenkään erityisen kriittisesti. Mun tukka oli kotiinpäästyäni varmaan viikon siinä synnytystakussa, johon sen ajoi ponnistaessa kehitetty hiki, takaraivon nuohtoaminen tyynyä vasten viiden päivän ajan, sekä se fakta, että Marko löysi mun hiusharjan vasta kolmantena sairaalapäivänä. En kyllä tottapuhuakseni välittänyt tippaakaan siitä, miltä mun hiukset näytti.
Kuitenkin mun kaverin häiden ja Lyytin ristiäisten lähestyessä heräsin huomaamaan puolentoista metrin tyvikasvuni ja yhden katastrofaalisen kotivärjäyksen traumatisoimana päätin käyttää synttärilahjaksi saamani lahjakortin Maijalle SoMaan. Olipahan taas paras päätös vähään aikaan. Nyt kun uskallan jo luottaa Lypen useammaksi tunniksi hoitoon jollekin muulle kuin Markolle (lue: mun äidille), niin pääsin viime tiistaina istahtamaan Maijan tuoliin inspiskuvineni. Miä muuten aina puhun meneväni parturiin, ja Marko joka kerta korjaa, että oot menossa kampaajalle. En ole ymmärtänyt yhtään, miksi miehet menevät parturiin ja naiset kampaajalle, ennenkö viime viikolla. Tajusin yhtäkkiä, että parturi on parran käsittelijä, niinkuin vaatteiden tekijä on vaatturi. Whattaahell?! Mind blown! Nyt en enää voi sanoa meneväni parturiin, koska mulla ei ole partaa. Shame.
Lähtökohta oli muodottomaksi kasvanut ja tyvikasvuinen "ex-lob", jonka halusin saada kuriin.
Before.
Sanoin Maijalle jo aikaa varatessani, että arvaas mitä, laitetaankin vähän vaaleeta raitaa! Maija ei ollut järin innoissaan, kun olin pyhästi luvannut pitäytyä tummassa kun suostuttelin häntä värjäämään moppini mustaksi. Olin kuitenkin poiminut pinterestistä jokusen tummalla pohjalla tehdyn balayage-värjäyskuvan ja lohdutin Maijaa, ettei tässä nyt mitään platinablondia lähdetä hakemaan.
Maija teki taikansa ja tässä lopputulos:
Love it, love it love it! Ihana olla taas ihmisen näköinen! Ja miten siistiä oli istua ihan ilman pientä marakattia sylissä kitisemässä tai roikkumassa tissistä muutama tunti! Parturin jälkeen soitin äitille, että miten menee, ja että josko voisin käväistä nopeasti Pasaatissa. Lyyti kuulemma nukkui tyytyväisenä, eli ei mitään kiirettä. Voi autuus! Kun sitten loppujen lopuksi kurvasin kotipihaan, niin löysin vaavan nukkumasta vaunuissa pihalla. Saman tien kun se kuuli mun äänen (juttelin ovella seisovalle äidille), niin vaunuista kajahti vaativa huuto. Ahaa, maitopussukat ovat saapuneet kotiin!
Kiitos jälleen kerran Maijalle, siä oot paras! <3